taking your own life with boredom, i'm taking my own life with wine - it helps you to rule out the sorrow, it helps me to empty my mind.

"Sometimes depression means 

That every single bone in your body aches 

But you have to keep going through the motions 

Because you are not allowed to call in to work depressed"

Olisin halunnut kirjoittaa eilen kun kaikki oli vielä suhteellisen hyvin — kolmen päivän viikonloppu tuli enemmän kuin tarpeeseen ja huolimatta torstain järjettömästä ruokamäärästä monet asiat muuttuivat positiiviseen suuntaan. Perjantaina tapahtui jotain, jota en todellakaan uskonut tapahtuvan ikinä, mutta ehkä asiat ja ihmiset oikeasti muuttuvat ajan kanssa vaikkei mitään huomaisikaan ajan kuluessa?

Lauantai oli pelkkä valtava sotku, viina ei ole ikinä hyvä idea, eikä ainakaan siinä vaiheessa kun kello on luoja ties mitä ja haluaisin oikeasti vain kotiin nukkumaan. Istuin kuitenkin kulttuuritalolla jossain konsertissa ja seuraava kunnollinen muistikuva on ulkoa kun illan sankarin laukun hihna hajosi (tai aukesi) ja korjaan sitä. Kävelimme kotiin, ei sillä että siitä olisi liian montaa muistikuvaa, ja kotona otimme vielä lasilliset viiniä vaikka siinä vaiheessa olisi ehkä oikeasti pitänyt siirtyä veteen. Jostain ihmeen syystä kuitenkin eilen aamulla herätessäni olo ei ollut väsymystä kummempi.

Tavallaan oli mukavaa unohtaa kaikki hetkeksi, mutta nyt asiat vain vyöryvät päälle hyökyaaltojen lailla enkä pysty uimaan karkuun. En osaa mitään ja olen käytännössä arvoton ihminen — ei kukaan vietä kokonaista 75min tuntia itkien vessassa. Kukaan ei tee sellaista, koska niin ei kuulu tehdä. Järkevä ja kunnollinen ihminen ei nuku sohvalla kahden tunnin päiväunia, koska huolimatta 9h yöunista silmät eivät vain pysyneet enää auki. Minusta ei ole mihinkään muuhun kuin olemaan täydellinen pettymys vanhemmille.

En jaksaisi herätä aamulla, tuntuu, että siitä ei loppupeleissä ole yhtään mitään hyötyä. Todennäköisesti päädyn kuitenkin jossain vaiheessa päivää vessaan itkemään tai haaveilemaan tiikerinraidoista. Ei sillä, että raidat mitään auttaisivat — tänään itkin vain entistä enemmän, mutta aina voi yrittää? Olen niin käsittämättömän väsynyt, tähän ei vain tunnu auttavan edes uni tai kolme litraa teetä. Kolme kofeiinitablettia ei edes hymyilytä ja kahvikuppikin kaatuu vaatteille. Itkeminen nyt ei tunnetusti muuta mitään paremmaksi, mutta en osaa enää tehdä muutakaan.

Onneksi ketään ei kiinnosta ja kukaan ei oikeasti välitä, voisin kadota aivan rauhassa ja se olisi ihan okei. Äitikin vain tänään päätti kertoa kuinka suuri pettymys olen. Hymytyttöä ehkä kiinnostaisi, mutta en kerro kaikkea, joten asiat ovat ihan hyvin. En vain saa tehdä samaa virhettä, jonka olen jo aikaisemmin tehnyt niin monen kanssa. Jos selviän toukokuun loppuun asti saan päättää jatkosta vai onko sitä. 7 vuotta on kai aika paljon. Muistan kuinka unessa basisti sanoi tietävänsä miten kauhealta kaikki tuntuu, mutta pitäisi muistaa kuinka musiikki on aina olemassa ja se ei koskaan jätä yksin. Ehkä sitten niin. Ehkä pitäisi palata siihen, jonka avulla selvisin ala-asteella, koska tämä ei vain yksinkertaisesti toimi.

why can't I sleep at night, don't say it's gonna be alright.

Maalari kertoo eilisestä ja asioista ja hetkittäin mietin miksen ollut siellä. Toisaalta, neljä shampanjapulloa oli enemmän kuin hyvä ja oli seurakin ihan okei, joten ehkä kestän. Kuitenkin, oli hassua että maalari oikeasti kertoi asiat, jotka pyysin ja muutenkin.

Heräsin aamulla kirkkoon ja söin yleisesti ottaen puolivahingossa liikaa — haluaisin olla syömättä seuraavat kolme vuotta. Huomenna pitäisi jälleen viettää ilta alkoholin kanssa ja tiedän päätyväni ajattelemaan liikaa asioita, joille ei kuuluisi uhrata sekuntiakaan. Vahinkoja sattuu ja välillä vahingotkin ovat tahallisia.

En halua käydä vaa'alla katsomassa tuomiota, mutta tiedän ettei mikään oikeasti ole hyvin. Haluan kuitenkin pysyä kasassa, ihan vain kun en tiedä mitä tapahtuu ja jos pitää olla kasassa niin pystyn siihen. Olen kunnossa, mutta mikään ei siltikään ole kuten pitäisi ja haluaisin vain maata sängyssä nukkumassa. Todellisuus tuntuu liian pahalta ja vaikealta.

Tekstissä ei ole oikeasti mitään järkeä, mutta ei kai monessa muussakaan asiassa. Ehkä olisi pitänyt tänäänkin juoda kolme litraa rooibosta ja tehdä matikanläksyt — vai johtuuko tämä kuitenkin vain siitä, että join viiniä, muttei se edes noussut päähän?

we find ourselves in the same old mess.

Neljä pulloa shampanjaa, kolme cocktailia.
Kauheasti ruokaa, paljon naurua.
"Olen aikuinen."

Aikuiset viettävät iltaa toisten aikuisten kanssa irkkupubissa istuen ja antavat yli kuusikymppisten setien huudella perään. Aikuiset juovat shampanjaa kun sitä kannetaan pöytään ja lukevat kavereiden viestejä hämmentyneinä. Aikuiset puhuvat tatuoinnin ottamisesta ja kertovat sen tuntuvan nautittavalta, kuin joku avaisi skalpellilla selkää. Mietin yhä, vaikuttavatko tiikerinraidat siihen, ettei kuva sattunut.

Tosin, ei se kai ole aikuista jos haluaisi vain juoda lisää ja lisää ja lisää ja unohtaa tunteet? Onneksi en juo vaan menen nukkumaan ja herään aamulla haudoille ja kirkkoon ja olen ihan okei. Helvetin okei.
Olen aikuinen, joka hallitsee elämänsä ja jolla kaikki on hyvin.

Välillä on helpompi lähteä kuin jäädä.

við sáum öll svo margt já, heimsins ból og svart malbik.

Itkin tänään meikkivoiteen pois kasvoilta ehkä kymmenen kertaa.

Sain kokeen takaisin, 5 englannista on aivan järjettömän huono. Paper 1:sen 6 ei lohduta mitään kun kaikki ympärillä saivat seiskoja. Ei minusta ole yhtään mihinkään. En osaa edes englantia, vaikka kuulemma käytänkin cohesive deviceseja todella hyvin. Se ei lohduta mitään. Olisin vain halunnut kyljet tiikerinraidoille, mutta sen sijaan tyydyin makaamaan pulpetilla ja tärisemään itkun takia. Meneehän se maanantai-iltapäivä näinkin, etenkin kun jatkoin itkemistä ja tiuskimista koko loppuiltapäivän.

Kotona itkin kun yritin saada kaiken tehtyä, mutta olen tehnyt vain 3/4 huomiseksi vaadittavista asioista ja oikeastaan en haluaisi enää herätä. Essee on puolivalmis, jatkan kai aamulla liian aikaisin ja yritän taas osata olla niin kuin pitäisi. Se taitaa tosin olla turhaa, ei minusta ole yhtään mihinkään ja tänään se tuli jälleen kerran todistettua. Miten ihmeessä voin kuvitella olevani minkään arvoinen jos saan englannista vitosen. Se vastaa kahdeksikkoa ja ei minun englantini ole noin huono ei ei ei ei ei ei ei ei ei ole. Eihän?

Oikeastaan on aika paha olla, mutta ei se mitään. Ei saa olla poissa koulusta, ei saa olla väsynyt, ei saa olla stressaantunut, ei saa olla mitään, mikä poikkeaa tasaisesta ja normaalista. Pitää olla hyvä, kiltti, näkymätön ja ystävällinen. Tänään itkin keskellä koulun kirjastoa, koska Vaka, enkä voinut mitään muuta. Tänään pelkäsin taas entistä enemmän kaiken hajoavan käsiin ja uskon siihen oikeastaan todella vahvasti. En minä voi selvitä tästä kaikesta.

við lifðum í öðrum heimi Þar sem vorum aldrei ósýnileg.

Þetta er ágætis byrjun.

Vietin eilen päälle kaksi tuntia jossain paljon kauniimmassa kuin tämä maailma. En tiedä vieläkään mitä oikein tapahtui ja mitä se oli, mutta huolimatta epämiellyttävistä venäläisistä, olin aika onnellinen. Vaka, Hoppípolla, Með Blóðnasir, Varúð ja vaikka mitä muuta eikä elämä ollut hetkeen yhtään sen pahempaa kuin joskus nuorena kun en ajatellut liikaa. Oikeastaan, kaikki oli aivan todella hyvin — mitä nyt maalari pyörtyi ja kuolin selkäkipuihin encoren aikana. Olen yllättävän iloinen niistä tunneista, jotka käytin jonottamiseen, sillä tuollaista onnea ei saavuteta ihan miten tahansa ja Jónsi & co. hoitivat hommansa hyvin. Tosin, ikävä Joensuuhun oli aika suuri, sillä siellä oli kesäyön antama erityinen tunnelma. Eilen keikan jälkeen oli vain silmien alle valunut ripsiväri, joka korosti tummia silmänalusia enemmän kuin ehkä tarvitsikaan ja maalarin mukaan se näytti oikeasti siltä, että olen haudasta noussut. hups.

Maalari lähti kotiin ja en oikein tiedä mitä perjantain ja tämän päivän välillä tapahtuikaan. Puhuin liikaa, hän puhui paljon ja päädyimme samoihin päätelmiin tietyistä ihmisistä. Nauroin ilosta enkä halunnut kuolla kuin ehkä muutaman kerran, joka on kai ihan hyvä? Viikonlopusta muistona viinipullo olohuoneen lattialla, siideritölkki keittiössä ja sekaisin oleva jääkaappi.

Elämä on jotenkin todella kummallista ja siitä huolimatta en viðrar vel til loftárásan soidessa osaa sanoa mitään. Sama pätee eiliseen, voin yrittää muodostaa sanoiksi kaiken sen, mitä ajattelen ja tunsin, mutta ei se antaisi keikalle sen ansaitsemaa arvoa. Sanoillani ei luoda lähellekään sitä tunnelmaa ja atmosfääriä, joka eilen vallitsi. Olen onnellinen, olen ihan oikeasti. Ainakin tämän hetken kun starbucks mukissa on detox -teetä ja itken. 

Tänään pitäisi saada kaikkea aikaan, mutta ajatus peittojen alle käpertymisestä ja itkemisestä tuntuisi niin paljon paremmalta. Ehkä annan maailman odottaa, sillä harmaa Helsinki ei kaipaa elävää kuollutta kaduilleen vielä moneen tuntiin eikä minulla ole mitään odotettavaa muutenkaan. Ehkä sitten huhti- ja toukokuussa. Keskityn pohtimaan miten ihmeessä Jónsi saattaa laulaa miten hän laulaa ja unohdan huomiselle olevat kolme deadlinea, sekä ne neljä tiistailta. Apua, voiko tätä koulua jaksaa? Eilen ennen keikkaa rintalastan alla tapahtui jotain, joka sattui oikeastaan todella paljon ja mietin että mitä helvettiä se oikein on. Toisaalta, ei siinä varmaan mitään, kipu ei ollut samaa kuin silloin kerran kun olisin vain halunnut käpertyä kerälle vaikka olinkin keskellä narinkkatoria.