hän lähti ennen aamua.

itken itkemistäni eikä minulla ole rohkeutta mihinkään.

kaikki ahdistaa muttei tunnu miltään.

en ole rohkea.

en. uskalla.

olen pelkuri.

mitään en myönnä vaikka kysyisitte suoraan.

ai kuka? ai hän. tunsimme. äh, ei mitään.

todellisuus hautautuu hiljaisiin hetkiin.

elän hetken menneisyyttä ja virheitäni.

totuus on karu, minä rikon aina kaiken.

itsenikin, viimein ehkä lopullisesti.

kiitos ja anna anteeksi kun rikoin kaiken.

silloin sanotaan vaan se on sekaisin taas.

en minä tiedä olenko enää edes rikki.
eihän mikään satu, mikään ei tunnu missään.
makaan sängyssä tuijotan kattoa en pysty nousemaan.

nukun päivät ja valvon yöt kun en osaa nukkua.

sinä tiesit.

tiesit sen jo yli vuosi sitten.

miksen uskonut sinua, oi miksi?

en minä pystynyt vaikka halusin ja yritin.

sen sijaan pystyin johonkin muuhun, olen niin ylpeä.

minä hankin apua.

come on skinny love, what happened here.

Sanoja menneisyydestä, en itke en itke en itke en itke en itke.
Kaikki hyvä heitetään menemään ja sitten on ikävä.
Olin vihainen mutten ymmärrä miksi.
Yhtään mitään en myönnä.

Oikeasti haluaisin vain puhua. 

Jutella arkipäiväisistä asioista.

Jos oikeasti välität niin luotat ja autat.

En kai sitten niin vaikka luulin.

Jätit ja otit uuden.

Samana päivänä.

kai siitä saa olla edes pikkuisen loukkaantunut?

En kai saa kasattua palasia enää.

Niitä on liikaa yhdelle elämälle.

Lääkitystä yritetään lopettaa enkä minä uskalla.

Pelkään mitä kaikesta tulee kun ei enää ole turta.

ps, i miss you.

Äärihetkinä on aina yksinään.

Reidet muistuttavat enemmän jotain muuta kuin ihan normaalia jalkaa.
Ulkonäkö karkoittaa ajatuksetkin uimisesta ainakin kuukaudeksi.
Kuukausi riittänee, pitäisi muka pitää terävät esineet piilossa?

Entä jos haluan vain 

antaa olla ja 

huutaa mun surut tuuleen

päättää, 

et tää on tarpeeksi?

joskus kaikki

tai niin mä luulen, 

annetaan saadaan anteeksi.

Enkä minä anteeksiantoa muilta tahdo kuin hymytytöltä. Hän on ainoa, joka merkitsee. Unohtakaa se viemäristä alas valunut jäätelö ja ruoka muutenkin. Unohtakaa toiveet ikuisesta unesta. Älkää muistako minua kun ei minulla ole mitään väliä.

Kyllä minä pystyn.

Yön pimeydessä punainen häviää mustaan ja sama kierre jatkuu.

Ihan okei, helvetin okei.

Liian väärässä suunnassa, hallinta on historiaa.

Voisin lakata kynnet kirkuvan pinkeiksi ja värjätä hiukseni samaan sävyyn.

Voisin juhlia pari viikkoa putkeen, olla humalassa välittämättä mistään.

Voisin unohtaa elämän ja kaikki tunteet, ehkä rakkautta en.

Voisin yrittää löytää elämänlangan, joka tällä hetkellä juoksee pelottavan kaukana.

Voisin unohtaa ne ajatukset, joita ei sanota ääneen, ne kuiskataan yöllä.

Voisin jättää kirjoittamatta sivut täyteen pahoja sanoja, kipua.

Voisin vetää kyljet täyteen kirkuvanpunaisia viivoja välittämättä mistään.

Voisin lopettaa syömisen ja toisinaan syödä ja oksentaa, ei väliä.

Voisin heittää koko elämän sekaisin, *naps*, sinne menisi.

Samaan aikaan ainoa mitä oikeasti haluan on olla vieressäsi ja herätä keskellä yötä siihen kun kiedot kätesi ympärilleni. Mikään ei tuntunut miltään, mulla kolmen viikon taivas oli. 

Nyt on monen kuukauden yksinäisyys ja yksivärinen paha olo kirjassa. 

Olen oppikirjaesimerkki siitä, kuinka ei toimita tässä mielentilassa.

Odota vain, näytän sinulle ja teille kaikille.