Ulkonäkö karkoittaa ajatuksetkin uimisesta ainakin kuukaudeksi.
Kuukausi riittänee, pitäisi muka pitää terävät esineet piilossa?
Entä jos haluan vain
antaa olla ja
huutaa mun surut tuuleen
päättää,
et tää on tarpeeksi?
joskus kaikki
tai niin mä luulen,
annetaan saadaan anteeksi.
Enkä minä anteeksiantoa muilta tahdo kuin hymytytöltä. Hän on ainoa, joka merkitsee. Unohtakaa se viemäristä alas valunut jäätelö ja ruoka muutenkin. Unohtakaa toiveet ikuisesta unesta. Älkää muistako minua kun ei minulla ole mitään väliä.
Kyllä minä pystyn.
Yön pimeydessä punainen häviää mustaan ja sama kierre jatkuu.
Ihan okei, helvetin okei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti