Smile like you don't give a damn about the consequence.

Päivä meinasi päättyä turhautumiseen ja kyyneliin, mutta jostain löytyi päättävyys jonka ansiosta laitoin viestiä kun tahdoin sanoa vielä pari asiaa ja selventää kaikkea. Päättävyyden löytymiseen auttoi H:n kanssa käyty puhelu jonka aikana ensin olin itkemässä silmiäni ulos. Jälleen kerran olisin istunut yksin kahvilassa itkemässä, ihastuttavaa. Kuitenkin onneksi päättävyys voitti kyyneleet ja lähdin kiertelemään kauppoihin lähes varmana, että yhteydenotto oli turha, ei hän kuitenkaan vastaisi. Hämmästys oli kova, kun kauppajonossa yhtäkkiä kännykkäni soi, ja näytöllä näkyi, että hän soittaa.
Kävelin kauppakeskuksessa kerrosta ylemmäksi ja hetken päästä kaikki olikin jo selkeämpää.
Ihme kyllä, kerrankin kaikki taisi päättyä ihan hyvin.


Huomenna on viimeinen koulupäivä ennen matkaa, onneksi. Aamu tosin alkaa liikunnalla, ja en halua edes ajatella ahdistuksen määrää joka iskee. Olen viimeisen kahden kuukauden aikana ollut tunneilla oikeasti ehkä kerran, muuten on aina ollut jotain muuta tai jokin syy. Ahdistus on vain ollut liian suuri, en ole pystynyt enkä edes oikeastaan jaksanut yrittää.

Olen hurjan väsynyt, päätä särkee ja silmät meinaavat väkisinkin mennä kiinni. Yritän pysyä hereillä edes hetken, sillä pitäisi vielä tehdä muutamia asioita ennen kuin voin antaa itselleni luvan käpertyä peiton alle ja sulkea silmät. Oikeasti pitäisi tehdä vielä lihaksia, mutta en jaksa, en oikeasti jaksa millään tapaa. Tiedän kuitenkin melko varmasti tekeväni ainakin puolet normaalista, pääni ei anna anteeksi jos en tee.


Kummitätini mukaan syön jollain tapaa nopeasti, onko se oikeasti totta? Syönkö muka oikeasti jotenkin kummallisen nopeasti? Omasta mielestäni en tosiaankaan. Myönnetään, keskityn ruokaan oikeastaan täysillä syödessäni, sillä haluan tietää mitä syön. Inhoan sitä, kun toiset kiinnittävät huomiota ruokailuuni. Mikseivät ihmiset voisi vain pitää huolen omista asioistaan?

enää huominen jäljellä, sitten saan levätä.

I'm hesitating only to fall and I'm waiting.

Vuoroittain tahdon juosta pakoon ja piiloutua, pelkään huomista aivan hurjasti.
Aion kuitenkin kohdata pelkoni vaikka kuinka olisi helpompaa vain väistää. Paljon helpompaa se tulee olemaan tämän jälkeen, tapahtui mitä tapahtui. Epätietoisuus muuttuu vähäisemmäksi, lopputuloksesta ei kuitenkaan voi sanoa mitään.


Päivä on ollut yhtä vuoristorataa enkä vieläkään kykene sanomaan mihin se päättyy. Tiedän olevani kovin tyytymätön itseeni jälleen kerran kovin mielelläni en haluaisi kohdata peilista katsovaa näkyä. Inhoan sitä mikä takaisin katsoo, voisipa kaiken muuttaa vain nappia painamalla.
Huomenna aamulla täytyy olotilasta riippumatta meikata ja laittaa hiukset, pukeutua tarkoin harkitusti, valikoida korut ja korjata kynsien lakkaukset sekä liimata hymy kasvoille. Huomenna olen iloinen aamusta asti, pakko on olla, sillä päivä voi muuttaa asioita. Yritän nauttia jo alusta asti, jotta kykenisin edes hetkelliseen onneen.

Let's start tomorrow with no expectations.

I feel so useless in the murder city.

Tämä on niitä päiviä jolloin ei vain yksinkertaisesti tiedä mistään mitään.
Erotan oikean tavan väärästä, mutten tiedä kuinka toimia. Pitäisikö valita helpompi reitti, se väärä? Vaiko sittenkin niin hurjan paljon haastavampi oikea tie? Toisaalta, mikä on oikea ja mikä on väärä? Kuka tai mikä luo eron näiden kahden välille? Kuka voi tietää aivan varmasti eron ja sen, kumpi sitten olisikaan parempi?


Päivällä olisin halunnut juosta ja piiloutua, siihen ei vain ollut mahdollisuutta. Istuin sitten ja kärsin, ehkä pelkojaan on kohdattava vaikkei millään tahtoisi tai uskaltaisi. Kohtaan pelkojani päivä päivältä enemmän vaikken haluaisi ja ehkä se on ihan hyväkin.
Pelkään hurjan monia asioita, mutta peloistaan on päästävä ja parhaiten se lienee onnistuu niitä kohtaamalla. Pienempänä pelkäsin lentämistä kovin vaikka olen koko ikäni lentänyt paljon. Välittämättä pelostani lähdin kuitenkin aina koneeseen ja muutaman vuoden kuluttua saatoin huomata pelon kadonneen. Nykyään jopa nautin lentämisestä.
Peloistaan voi päästä eroon, ehkä.

Huominen on uusi mahdollisuus kaikelle. Saattaa onnistua tai epäonnistua.

Mitä tahansa voi tapahtua, aivan mitä tahansa.
ps, 101 päivää leikkimättä millään terävällä.

You won't take away my pride, no not this time.

Vielä neljä päivää pitäisi kestää koulussa ennen ihanan pitkää lomaa. 

Ihmiset koulussa saavat hermoni niin kireälle, että voisin ja tahtoisin vain huutaa kaikille. Minua ei kiinnosta heidän typerät kommenttinsa ja ylimääräiset "hauskat" sähläykset tunneilla. Tahtoisin vain päivien kuluvan nopeasti ja ilman turhia tapahtumia. En jaksa mitään ylimääräistä, miksi täytyy olla tunneillakin jotain erilaista ohjelmaa, kuten esimerkiksi vierailuja erinäisiin paikkoihin tai jotain konsertteja salissa? Rakastan musiikkia, mutta en todellakaan sitä kun täytyy istua liian täyteen ahdetussa salissa lattialla. Olen varmaan yksi maailman tylsimpiä ihmisiä kun en jaksa innostua tuollaisista asioista, anteeksi siitä. Vaikka ehkä olenkin tyytyväisempi, ei se tarkoita missään määrin ettenkö olisi aivan hurjan väsynyt ja jaksamaton. Jokainen päivä tuntuu liian pitkältä enkä meinaa pysyä hereillä millään tapaa, edes kofeiinitabletit eivät meinaa auttaa. Tiedän, että minun täytyisi nukkua enemmän, mutta en vain löydä sille aikaa mitenkään. Viikonloppuisin yritän parhaani mukaan, vaan se ei yksinkertaisesti riitä. Tarvitsen unirytmin tai vaihtoehtoisesti kesäloman.

Lukioiden pääsykokeet ja yhteishaun tulokset stressaavat, entä jos en pääse mihinkään? Keskiarvollani jonnekin pitäisi päästä, muttei koskaan tiedä.. Pelkään ja jännitän niin paljon, että fyysinen pahoinvointi iskee aina hetkittäin pelon saadessa liian suuren otteen.

Huomenna täytyisi herätä aivan liian aikaisin ja autossa pitäisi istua tyytyväisenä viimeistään kello kahdeksalta. Kotiin lähdemme kuulemma viimeistään kolmen aikoihin iltapäivällä, mikä tarkoittaa aivan liian montaa tuntia turhan uteliaiden ihmisten seurassa. Uteliaat täti ja eno, älkää kiltit kyselkö T:stä, en ole teille tilivelvollinen yhtään mistään. Olkaa vain hiljaa, pyydän. Toivon kaiken vain menevän huomenna hyvin, en saa itkeä eivätkä he saa kysellä niin silloin on jo suuri todennäköisyys sille, että kaikki menee siedettävästi.

Toki huomenna olisi myös höyhenen miitti jonne tavallaan tahtoisin, ehkä tämä on kuitenkin parempi näin. Voi olla oikeasti parempi etten mene sinne. Ensinnäkin koska järkyttäisin muita koollani, ja jos yritän päästää irti tästä, ei miittiin meno välttämättä olisi oikea vaihtoehto. Tiedän, että pitäisi lopettaa koko höyhenessä käynti, mutta en vain uskalla tai halua päästää siitä irti. Jonain päivänä vielä olen valmis siihenkin. One day I'll be happy as I've promised and I keep my promises.

en jaksa enää uskoa mihinkään.

Once it falls apart my head's in the clouds.

Itkin hysteerisesti puoli tuntia äitini vieressä istuen.. mitä ihmettä?
Olen kauhea ihminen ja siitä muistutettiin tänään vaikka kuinka moneen otteeseen, tavalla tai toisella. Eräs ihminen kommentoi, kuinka minulle kaikki on kuulemma vitsiä. Älä väitä yhtään mitään kun et tiedä, älä hyvä ihminen väitä. Se oikeasti sattuu. Ehkä ylireagoin, mutta ei tunnu millään tapaa hyvältä kuulla, kuinka minulle kaikki on muka vitsiä kun ei se ole.


Kaikki on kovin sekavaa ja haluaisin vain maata lattialla itkemässä silmät päästäni. En pysty menemään huomenna kouluun, stressaan liikaa tulevaa matkaa sekä kaikkia käänteitä joita tässä on tapahtunut. Voinko jäädä kotiin, haluan varmistua, että meillä on hotelli ja lennot ennen kuin pystyn rauhoittumaan.

täytyy vain yrittää hengittää.

rauhoittua.