On oikeasti aika inhottavaa täyttää yhdeksäntoista — kuten se yksi sanoi "viimeinen teinivuosi alkaa nyt". Enhän ole edes saanut valkolakkia tai tehnyt muutakaan sen suurempaa? Vaihdossa olemista ei oikein lasketa, siihen pystyy kuka vaan jos oikeasti haluaa. Kuka vaan voi päästä kouluuni ja kuka vaan voi hoitaa tutkinnon loppuun (enää yksi koe ja olen vapaa!).
Itkin eilen enemmän kuin piti, yhtäkkiä muistin sen, miltä lentokentällä tuntui kun isä itki ja minä halusin vain lähteä maailmalle kokeilemaan siipiäni. Kantoivathan ne pidemmälle kuin uskoin. Olen viimeisen kolmen vuoden aikana kasvanut enemmän kuin koko elämäni aikana, tai siltä se ainakin tuntuu. Odotan keskiviikkoa innolla ja heinäkuun kuudetta kauhunsekaisin tuntein. Pelkään aivan kamalasti etten pääse yhtä koetta läpi ja sitten en valmistukaan. Äiti kysyi tänään mikä se lakkiaispäivä oikein olikaan ja pelkään mitä käy jos en ole onnistunut siinä yhdessä kokeessa.
Olisipa jo keskiviikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti