Vahingossa ehkä oksensin eräänä iltana, ei niin oikeasti pitänyt käydä, mutta hups?
Lukion loppuminen ahdistaa, pelkään etten ollut tarpeeksi hyvä ja sitten en valmistukaan enkä kelpaa kenellekään. Ei kukaan voi ajatella kaltaistani epäonnistujaa millään tapaa hyvänä. En ole tehnyt mitään oikeasti hyvin, teen aina kaiken vain väärin ja ketään ei oikeasti kiinnosta.
Haluaisin olla tarpeeksi ja riittävä kaikille, mutta sen sijaan katson lentolippuja syksylle tapaamiseen, joka ei ole vielä varma. Tiedän, että pitäisi varmaan etsiä lentoja mahdollista yliopistoa varten, mutta majoitusten DL on kuun lopussa enkä ole saanut mitään tunnuksia mihinkään? Eikä sitä edes tiedä valmistunko, voi olla, että palaan heinäkuussa kertomaan epäonnistumisestani ja haluan kuolla. Leikin tietäväni mitä tehdä jos kaikki menee pieleen, mutta oikeasti olen hukassa. Jos asiat eivät onnistu, olen aivan helvetin hukassa ja pelkään tekeväni jotain todella typerää. Vahingossa.
Haluaisin rentoutua kirjoitusten loppumisen myötä, mutten vain voi. Ei ole mitään takeita valmistumisesta, eikä edes tulevaisuudesta ja alan hetki hetkeltä toivoa loppua. Se olisi helpompaa. Oikeasti haluan pois ehkä siksi, ettei minulla ikinä oikeasti ollut mitään ongelmaa, vaikka olenkin halunnut kuolla viimeiset seitsemän vuotta. Ei se kuitenkaan ole ongelma, sillä en ole koskaan yrittänyt tappaa itseäni enkä muutenkaan ole vaaraksi. Olen säälittävä paska, joka luulee hetkittäin olevansa jotain vaikkei todellisuudessa ole yhtään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti