Sillä olisi päässyt paljon pidemmälle.
Olen edelleen aivan kamalan väsynyt enkä haluaisi nousta sängystä kuin korkeintaan sohvalle. Värjäsin hiukset, mutta näistä tuli oikeastaan aika kamalat ja se suututtaa. En osaa tehdä yhtään mitään. Haluaisin takaisin kahdeksannelle luokalle kun olin pienempi, vietin kesän töissä ja ulkomailla ja vaikkei koulussa ollut kavereita, tunsin ihmisiä koulun ulkopuolelta. Nyt olen lihava, en pysty tekemään mitään, eikä minulla oikeasti ole ystäviä. Kavereita, ehkä sitten niin, muttei ystäviä. Ehkä se on hyväkin, en ainakaan pilaa enää muiden elämiä ongelmillani.
En tiedä mitä teen, pelkään, etten pysty pitämään purkaantuvia lankoja käsissäni päivääkään. Tunnen, kuinka sama olotila jonka tunsin ennen lomaa alkaa taas nousta. En enää osaa nukkua — eilenkin valvoin puoli neljään ja nukahdin melatoniinilla. Onneksi edes purkitettua apua ei saa, ehkä sitten jos oikeasti yrittäisi lopettaa kaiken, mutta ei sekään välttämättä riittäisi. Toisaalta, en edes jaksaisi yrittää kun tiedän etten onnistuisi eikä minulla ole aikaa sellaiseen.
Seuraava vapaa viikonloppu on loppukokeiden jälkeen toukokuun lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti