Kolme yötä hymytytön vieressä ja maailma on parempi.
Liian makeaa valkoviiniä, humalaisia suudelmia.
Halauksia. Kuiskauksia. Naurua. Onnea.
Yöllä herään toisen halatessa,
aamulla huoneen ulkopuolelta kuuluvaan meteliin.
Heikossa hapessa kaupunkiin asioille ja takaisin lepäilemään.
Elokuva, suudelmia, vähän ruokaa, valkoviiniä.
Pieni ahdistus ja paha olo, sen kadottua naurua ja itkua.
Halauksia, hiukan tylsä televisiosarjan tuotankausi, väsymys.
"Tiedätkö, tää tuntuu tosi oudolta, mutta..
mä olen koko päivän halunnut suudella sua mutten uskaltanut.
Piti odottaa humalaa, ei näemmä sittenkään tarvinnut.
Pelotti, että olisit torjunut mut tai jotain."
Hui.
Hymytyttö kertoi minun olevan täydellinen.
Jalat, käsivarret, ranteet, solisluut, kyljet, selkä.. kaikki.
En kykene ymmärtämään puoliakaan tapahtuneista asioista.
Aamulla herään suudelmiin ja halauksiin.
Herääminen ei tuntunut kivalta ajatukselta.
Pakko mikä pakko, kaikki loppuu aikanaan.
Suudelmia humalassa vesisateessa,
lumisateessa,
elokuvaa katsoessa,
toisen tupakoidessa
tai vaikka asemalaiturilla.
Hymyilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti