kun mä suljen mun silmät ei oo mitään pahaa.

Molemmat jalat kipeinä raahaudun kotiin. Tyttö on hiljainen enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Leikin onnellista ja perinteinen maski kaiken onnellisuudesta pysyy. Kyllä minä jaksan ja kykenen.
i wish i'd been a prom queen fighting for the title instead of being sixteen and burning up a bible, feeling super super super suicidal.

Pelkään pikkuisen kaikkea, eniten ehkä kesän festivaaleja. Pelkään, mitä visiitistä Pohjois-Karjalaan tulee kun näin osallistujalistalla yhden nimen peruskouluajoiltani. Rehellisesti sanottuna en usko selviytyväni, mutta ehkä päälle neljän tunnin junamatkan aikana voin kertoa maalarille mistä on kyse jos yhtäkkiä illalla töissä olenkin outo. Kai minulla on oikeus kieltäytyä tarjoilemasta henkilölle, joka teki aikanaan mitä teki?

Tyttö tulee suihkusta, ehkä pitäisi laittaa kone pois ja leikkiä taas onnellista.
Vielä kaksi päivää, sitten saa romahtaa.

hugsaði ekki um neitt, ekki fram á næsta dag.

Terä pysyy poissa tasan siksi, että pelkään tytön ahdistuvan keskiviikkona entistä enemmän jos hän näkisi mitä olen tehnyt itselleni. Pelkään itseäni ja tulevaisuutta. Luen sanoja menneisyydestä enkä tiedä osaanko enää ikinä käyttäytyä kuten kuuluisi. Meinaan valkoviinipullon jälkeen puhua sanoja, jotka haluaisin sanoa selvinpäin mutten uskalla. Kirjoitan tytölle ettei mistään koskaan kuitenkaan tule mitään ja mietin menneisyyttä ja tekemiäni virheitä. Mietin asioita, jotka väitän unohtaneeni.

Pelkään vahingossa tekeväni liian monta virhettä, jotka johtavat loppujen lopuksi kuolemaan. En usko selviäväni ensi lukukaudesta ja koska olen täysi-ikäinen ei kukaan voi minua hoitoon pakottaa. Viime vuonna hain apua, mutta koulupsykologista ei ollut mihinkään joten en enää jaksa. Ajatus mahdollisimman alas valumisesta houkuttelee ehkä turhan paljon. Kukaan ei huomaa eikä ketään kiinnosta. Mietityttää, mitä ne sellaiset kaverit oikein ovat, jotka eivät huomaa asioita, joita henkilöt, joiden kanssa en enää edes puhu, huomaavat.

Haluan taas kuolla enemmän kuin oikeastaan pitäisikään enkä ihan oikeasti tiedä mitä aion tehdä tulevaisuuden kanssa. Ehkä päätän taas päivän ensi syksylle, jolloin saan luovuttaa. Ainakin viime vuonna se toimi ja jaksoin yrittää yllättävän pitkään. Ehkä ensi talvi on vihdoin se viimeinen?

Jos minulla vain olisi vaadittava rohkeus päästää irti.

car j’imagine toujours le pire et le meilleur me fait souffrir.

"Pour pardonner les mots muets, le temps coule dans le sablier

Pour oublier, ne pas plier, j'avance sans savoir ou je vais."

Juhannuksena en oikeastaan edes juonut, mutta söin sitten kai sen kaiken edestä. Hävettää. Ihan hurjan paljon. Kaveri näki minusta puolia, joita ei olisi todellakaan tarvinnut tietää ja meinasin pyörtyä yöllä kun aivot luulivat etten hengitä vaikka hengitinkin. Tyttö kertoi asioita, jotka sattuivat ja olin ehkä salaa tyytyväinen etten ollut kotona. Jostain syystä vältän itseni satuttamista vaikkei minun ehkä pitäisi. Millään kun ei oikein ole väliä.

Viikko vaikuttaa raskaalta enkä haluaisi kohdata todellisuutta. Mökillä ympärillä oli ihana kupla, jonka sisälle vaaka ja ulkonäköpaineet eivät aivan kauheasti ulottuneet. Kotiin palatessa kupla hajoaa nopeasti ja nyt ei taas saisi syödä ja pitäisi vain laihtua. Aikaa on kaksi kuukautta ja sen jälkeen pitäisi taas astella koulun käytävillä, tällä kertaa abina. Mihin kaikki tämä aika kului?

Edellisessä postauksessa mainitsemani jäävuoren elämä houkuttelee yhä. Kukaan ei haukkuisi massiivisuudesta ja kykenisin oikeasti aiheuttamaan näkyvää tuhoa jatkuvan henkisen pahan olon sijaan. En halua tietää mitä elämästäni tulee ja oikeasti en kykene elämään ellen tiedä. Jos en saavuta kaikkea mitä haluan en pysty ikinä elämään itseni kanssa. Ehkä uppoan huomenna integral calculuksen maailmaan ja kiroan itseni alimpaan helvettiin. Ehkä värjään hiukseni viimein punaisiksi ja stressaan elämää. Ehkä en tee mitään ajotunnin lisäksi ja leikittelen ajatuksella kuolemasta. Ehkä kaikki on vain turha illuusio.

Þú vissir af mér Ég vissi af þér við vissum alltaf að þetta myndi enda.

"Þú segir aldrei neitt, þú ert ísjakiÞú ert ísilagðurÞú þegir þunnu hljóði og felur þig bakviðÍsjaki"
Kaikkea on liikaa paitsi rakkautta, tai ehkä sitäkin. Läheisyyttä en saa tytöltä ennen ensi viikkoa ja viime yönä baarissa tuntui pahalta kun humala laski ja alkoi ymmärtää kaikesta enemmän. Kumpa osaisin sanoa ja tehdä kaiken kauniimmin, paremmin ja hienommin. Ei minusta ole mihinkään, ei edes heräämään aamuisin. Viikonloppu pitäisi viettää vanhempien ja yhden kaverin kanssa enkä oikein tiedä haluanko tätäkään. Olen vain liikaa ja varmaan aiheutan pahaa mieltä kuitenkin. Miksi herään aamuisin kun ei millään ole mitään merkitystä eikä minun edes kuuluisi enää hengittää?
Junaliput Joensuuhun on hankittu ja muutaman hassun viikon päästä näen Sigur Rósin ♥Laulussa lauletaan jäävuorista ja toivon, että minäkin voisin olla sellainen.Yhdellä oli voimaa upottaa Titanic, ehkä sitä yhden elämän jaksaisi?

you've been acting awful tough lately.

Kummallisella tavalla itsevarmuus kasvaa aivan hurjiin lukemiin kun huulet ovatkin punaiset ainaisen vaaleanpunaisen sijasta. Kuitenkin, itsevarmuus on helppo saada varisemaan alas ja tänään äitini ystävä onnistui siinä yhdellä lauseella. Juoksin vessaan ja yritin leikkiä etten haluaisi kuolla, niin varmaan. Ihme kyllä tämä henkilö tajusi pahoittaneensa mieleni ja pyysi anteeksi, mutta ei se muuta mitään. Jopa äitini ystävät näkevät minut pahana ihmisenä. Hänkin puhui siitä kuinka saan kaiken mutten koskaan ole kiitollinen mistään.

Päädyin juhlimaan muutaman kaverin kanssa dtm:mään ja vaikka halusin kotiin en voinut lähteä. Onneksi kahden jälkeen 'sain luvan' ja lähdin kävelemään. En muista milloin viimeksi olisi joku kävelymatka ollut yhtä tuskaisa, olin alle 5min päästä kotoa kun tunsin etten oikeasti enää kestä.

Toissayönä näin kummaa unta ja yhtäkkiä tuntuu pelottavalta ajatella. Näin unta, jossa olin raskaana ja se oikeastaan oli ihan mukavaa. Ei todellakaan niin kamalaa kuin olen ajatellut sen olevan. No, nykyisessä suhteessani en ainakaan tule raskaaksi enkä ihan oikeasti halua lapsia, näin oli unessakin. Ei minua raskaus itsessään haitannut, mutta lapsen kasvattamiseen minusta ei ikipäivänä olisi. En pysty pitämään huolta itsestäni laisinkaan, miten sitten muka joskus jostain toisesta?

Yritän pysyä pinnalla, mutta jollain tapaa kaikki vaan jatkaa vajoamistaan enkä oikeasti haluaisi enää yrittää. Jos antaisin vain kaiken olla ja katsoisin kuinka alas voi vajota?