Eilinen Ruisrock oli mahtavuutta, sillä vaikka meninkin yksin, niin loppujenlopuksi vietin koko päivän oikein hyvässä seurassa. Näin myös kuiskauksen pikaisesti kun hän oli odottelemassa yhtä bändiä eturivissä. Oli kiva nähdä, vaikka tapaaminen jäikin lyhyeksi♥
Kaikki bändit joita tuli katsottua, olivat loistavia. Hämmästelen, että Paramoren "The Only Exception" säästi kyyneleiltä, sillä ne olivat todella lähellä. Ei, en ole unohtanut.
Sitä seurannut Hurts oli kuitenkin ensimmäisen puolen tunnin aikana aivan kauheaa. Keikassa itsessään ei todellakaan ollu mitään vikaa, mutta.. muistojen tulviessa mieleen olisin halunnut vain juosta pois ja kovaa enkä enää palata. Sattui, oikeasti sattui ja siitä muistona ovat ranteessa kynsien jäljet. Pakkohan sitä oli keskittyä johonkin muuhun kuin ajatuksiinsa. En ollut todellakaan varautunut mihinkään tämän kaltaiseen, vaikka tiesinkin, että todennäköisesti itkisin. Nyt en vain osannut itkeä, kyyneleet jumittuivat silmien taakse ja muuttuivat hurjan kipeiksi ajatuksiksi jotka pistivät kuin neulat. Onneksi se helpottui, loppuajan keikasta onnistuin jo nauttimaan ja työntämään kaiken kivun pois.
Päivä oli hieno vaikka meinasinkin pyörtyä ja kaatuilla muuten vaan aivan hurjan monta kertaa. Kyllä, olin syönyt, mutta ehkä se ~215kcal puoleenyöhön mennessä sitten olikin liian vähän siihen nähden, että pyöräilin alueelle ja keikoilla tuli riehuttua. Loppuillasta olo oli aivan käsittämättömän hutera ja huono, mutta Prodigyn keikalla sekin unohtui. En edes oikeasti kuuntele sellaista musiikkia, mutta keikka antoi loistavan keinon unohtaa kaikki ja vain riehua entisen parhaan kaverini kanssa.
Kahtena viime päivänä olen ihme kyllä syönyt normaalia jogurttia.
Ei vain ollut vaihtoehtoja ja pakotin itseni syömään. Ei se ehkä ollut vaarallista?
kaikesta huolimatta olen hurjan onnellinen eilisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti