Tomorrow is a promise to no-one.

Mitä tämä oikein on? 

Viime iltoina olen ollut niin yksinäinen ja lähes itkenyt. Ikävöin jotain todella paljon, en vain todellakaan tiedä mitä.

Haluaisin olla normaali, olen niin väsynyt ja kyllästynyt tähän kaikkeen. En tahdo tätä, en en en en en en EN. Kuitenkin, tuntuu oudolta ajatella toisenlaista elämää. Mitä tämän jälkeen olisi? Tiedän etten näytä millään tapaa sairaalta, mutta en vain voi uskoa tämän olevan tervettäkään. Tai no, ehkä vain kuvittelen kaiken ja oikeasti olenkin aivan terve ja normaali? Voisi se olla niinkin. Joskus kaksi ja puoli vuotta sitten sanoin pystyväni lopettamaan milloin tahansa, ei tämä ole mitään, laihdutan vain vähän. Miksi en nyt sitten voi lopettaa kun haluaisin? Taisi käydä niin, etten todellakaan itse johda enää tätä. Joku muu tekee päätökset puolestani. Tämä. en. ole. minä. Enhän? Olenhan jotain muuta tämän kaiken alla?


Onko minusta oikeasti tullut tällainen? Kaupassa en uskaltanut eilen ostaa yhtä mehujäätä, siitähän tulisi turhia kaloreita. Mitä sitten vaikka pyöräilinkin yhteensä 22km, en tarvitse sitä mehujäätä, en. Kuitenkin sitten toisinaan saatan syödä lähes normaalisti, kuten tänään. Aamulla heräsin unestani nälkään, menin alas syömään, valvoin muutaman tunnin ja palasin nukkumaan. En halua olla tällainen. Inhoan tätä minkälainen minusta on tullut, ei ihmekään, että olen yksin ja ihmiset eivät kestä minua. Ei tällaista henkilöä kukaan voi jaksaa.
Kaveri sanoo minun olevan todella söpö.. Eihän se nyt hitsi vieköön voi pitää paikkaansa. Enhän minä ole millään tapaa söpö, en tosiaankaan.

ps, oi, uusia lukijoita. Tervetuloa♥

pps, voisin toki jossain vaiheessa tehdä jonkinlaisen erikoispostauksen jos joku olisi kiinnostunut.

kommenttia saa laittaa, ja muutenkin kommentit ovat mukavia. 

niiden valvonta on päällä, joten jos ette tahdo omaanne julkisuuteen, olkoon näin.

Lets go, I want to go, all the way to the horizon.

"Take a long hard look at yourself

How did you end up here"

Olen niin yksinäinen vaikka vietinkin tänään hurjan mukavan illan hyvässä seurassa. Tuntuu vain yksinkertaisesti tyhjältä, minulla on kova ikävä, mutta en tiedä mitä. Kuuntelen aivan käsittämättömän ihanaa musiikkia ja lähes joka toinen kappale saa kyyneleet silmiini. Haluaisin, että joku halaisi kovaa, eikä päästäisi irti. Taidan kuitenkin olla tuomittu yksinäisyyteen, ei kukaan halua viettää aikaa tällaisen ihmisen kanssa. Olen aivan kauhea tapaus.

Väsyttää, pitäisi mennä nukkumaan mutten vain millään haluaisi. En tahdo olla yksin.

The way we lived we felt so alive.

Sanoisin pitäväni tällä hetkellä elämästäni melkoisen paljon.

Tämä matka on ollut aivan ihana, mitä sitten vaikka olenkin syönyt? Olen elossa hitto vieköön ja eikö se ole paljon hienompi asia kuin syömättömyys? 

Juuri nyt en tiedä oikeasti mitä sanoa, muuta kuin, että täällä on mahtavaa. Aurinko paistaa, alkuillasta eilenkin oli +43°C ja yöllä valitin kylmyyttä kun oli pikkuisen vajaa +30°C. 

Eilinen oli päivänä aivan loistava, nauroin niin paljon, kastuin läpimäräksi extempore reissulla huvipuistoon ja yöllä istuin vielä muutaman tunnin baarin kattoterassilla joelle ja kaupunkia katsellen. Valot ovat kauniita öisin.

Juuri nyt mietin vain:

Mitä sitten vaikka en ole laiha?

Onnellisuus on paljon hienompaa, eikö?

Go, fix yourself.

Kirjauduin sisään "uudelle höyhenelle", mutta jollain tapaa koen etten ole laisinkaan tervetullut sinne. Olen sinne aivan vääränlainen. Ehkä pitääkin oikeasti päästää irti? Lähes kolme vuotta samassa roikuttu, mitä olen saanut? Myönnetään, tiedän, että minun pitäisi päästää irti ja juuri nyt se vaikuttaa ihan hyvältä ajatukselta, olenhan onnellinen. 
En vain tiedä sitten kuitenkaan. Pelkään.


Jälleen kerran heilun porteilla eteen ja taakse nojaillen. Mietin kääntyäkkö takaisin tuttuun ja turvalliseen maailmaan josta olen kuitenkin irtaantunut hetkittäin vai olisiko parempi yrittää lopullisesti pois. Entä jos toisenlainen elämä ei olekaan sen arvoista?

taidan juoda vettä, pepsi maxia extra kofeiinilla ja syödä jogurtin.

kyllä, aion syödä koska minulla on nälkä.

sitten lähden kävelemään kohti kaupunkia, ei se ole kuin vajaa 4km.

voisin mennä kahville.

tai sitten menen uima-altaalle.

I can't let this kill me.

Ei minulla muuta, mutta olen elossa.

Pääsin haluamaani lukioon ja sille linjalle mitä niin kovasti toivoin. Onni.

Olen poissa Suomesta koko tämän viikon, onnellisuutta ja aurinkoa, kyllä kiitos.

Paljon kävelyä ja kahtena viime päivänä aivan liikaa ruokaa? Ensimmäinen hyvä, jälkimmäinen paha, ehkä asia muuttuu. En jaksa liikaa välittää, onnellisuus on tärkeämpää.

Muutenkaan juuri nyt en tiedä mihin tämä kaikki on menossa, mutta en kyllä liiemmin jaksa ajatella.

Tärkeämpää minulle juuri nyt on onnellisuus.

Hetkittäin löydän itseni miettimästä kuinka ihanaa olisikaan jos en olisi yksin, mutta ehkä niin kauan kuin tätä kaikkea on, ei kukaan vain yksinkertaisesti pysty olemaan kanssani. Ketun paniikkikohtaukset ja kaikki muukin paska.