kävelet pois, valo on liikaa.

Rakastan Pariisin Kevättä.
Vahingossa ehkä oksensin eräänä iltana, ei niin oikeasti pitänyt käydä, mutta hups?

Lukion loppuminen ahdistaa, pelkään etten ollut tarpeeksi hyvä ja sitten en valmistukaan enkä kelpaa kenellekään. Ei kukaan voi ajatella kaltaistani epäonnistujaa millään tapaa hyvänä. En ole tehnyt mitään oikeasti hyvin, teen aina kaiken vain väärin ja ketään ei oikeasti kiinnosta.

Haluaisin olla tarpeeksi ja riittävä kaikille, mutta sen sijaan katson lentolippuja syksylle tapaamiseen, joka ei ole vielä varma. Tiedän, että pitäisi varmaan etsiä lentoja mahdollista yliopistoa varten, mutta majoitusten DL on kuun lopussa enkä ole saanut mitään tunnuksia mihinkään? Eikä sitä edes tiedä valmistunko, voi olla, että palaan heinäkuussa kertomaan epäonnistumisestani ja haluan kuolla. Leikin tietäväni mitä tehdä jos kaikki menee pieleen, mutta oikeasti olen hukassa. Jos asiat eivät onnistu, olen aivan helvetin hukassa ja pelkään tekeväni jotain todella typerää. Vahingossa.

Haluaisin rentoutua kirjoitusten loppumisen myötä, mutten vain voi. Ei ole mitään takeita valmistumisesta, eikä edes tulevaisuudesta ja alan hetki hetkeltä toivoa loppua. Se olisi helpompaa. Oikeasti haluan pois ehkä siksi, ettei minulla ikinä oikeasti ollut mitään ongelmaa, vaikka olenkin halunnut kuolla viimeiset seitsemän vuotta. Ei se kuitenkaan ole ongelma, sillä en ole koskaan yrittänyt tappaa itseäni enkä muutenkaan ole vaaraksi. Olen säälittävä paska, joka luulee hetkittäin olevansa jotain vaikkei todellisuudessa ole yhtään mitään.

it’s about damn time to live it up, I’m so sick of being so serious.

Niin kliseistä kuin se onkin, saatoin itkeä hieman kun tajusin koulun olevan ohi. Toisaalta, ei näistä kolmesta vuodesta varsinaisesti voi kiitollinen olla. Siitä huolimatta olen kiitollinen kun kaikki on nyt ohi (jos pääsen kaikesta läpi).

Tuntuu todella kummalliselta kun yhtäkkiä ei tarvitsekaan miettiä deadlineja. Saisin lukea kirjoja ihan vain koska haluaisin, mutta tekemättömyys tuntuu kuitenkin aika väärältä. Pitäisi oikeasti vain rentoutua, mutta en oikeastaan enää osaa vain olla tuntematta siitä pahaa oloa. Onneksi kesä on nurkan takana ja kesän jälkeen pääsen palaamaan kotiin.

Join eilen juhlan kunniaksi, tänään ehkä ilmaista juotavaa ja huomenna jälleen viiniä. Kyllähän tätä pitää juhlistaa?

myöhemminkin ehtii lepää, turha nenään stressii vetää.

Ihana viikonloppu, vähemmän ihana syntymäpäivän ilta.
On oikeasti aika inhottavaa täyttää yhdeksäntoista — kuten se yksi sanoi "viimeinen teinivuosi alkaa nyt". Enhän ole edes saanut valkolakkia tai tehnyt muutakaan sen suurempaa? Vaihdossa olemista ei oikein lasketa, siihen pystyy kuka vaan jos oikeasti haluaa. Kuka vaan voi päästä kouluuni ja kuka vaan voi hoitaa tutkinnon loppuun (enää yksi koe ja olen vapaa!).

Itkin eilen enemmän kuin piti, yhtäkkiä muistin sen, miltä lentokentällä tuntui kun isä itki ja minä halusin vain lähteä maailmalle kokeilemaan siipiäni. Kantoivathan ne pidemmälle kuin uskoin. Olen viimeisen kolmen vuoden aikana kasvanut enemmän kuin koko elämäni aikana, tai siltä se ainakin tuntuu. Odotan keskiviikkoa innolla ja heinäkuun kuudetta kauhunsekaisin tuntein. Pelkään aivan kamalasti etten pääse yhtä koetta läpi ja sitten en valmistukaan. Äiti kysyi tänään mikä se lakkiaispäivä oikein olikaan ja pelkään mitä käy jos en ole onnistunut siinä yhdessä kokeessa.

Olisipa jo keskiviikko.

you wouldn't know me at all today.

Olin kunnossa yli kuukauden, mutta nyt tuntuu kuin kaikki vain varisisi hiekkaan turhana työnä. Ahdistaa ja pelottaa liikaa, entä jos en selviä yliopistossa ja entä jos putoan liian pohjalle? Minun pitäisi jaksaa kaikki ja kaikkea, mutta entä jos en jaksa? Tällä kertaa ennemmin kuolen kuin palaan maitojunalla kotiin. Viimeeksi palasin liian pian ja kuulen siitä kuittailuja yhä edelleen — ehkä on siis parempi kuolla kuin palata?

En saisi enää olla täällä.

(oikeasti sydämeni löi tuhatta ja sataa silloin kuin ei pitäisi, mutta se on ehkä ihan normaalia)

Oon niin huono häviäjä, että mun on aivan pakko voittaa.

"Tässä on jotain mitä ei luusereiden kantsi koittaa himas. 

Tää on niille jotka päättää selvii voittajina. 

Tää on pukuhuone tsemppauskamaa, niille jotka löytää aina jotai petrausvaraa. 

Niille jotka vetää vastustajaa kovempaa, jotka nuorempiaan kannustaa ja opettaa. 

Tää on voittajille, niille jotka antaa kaiken. Rocky Balboa - Eye of the tiger. 

Se vaatii rakkautta, hulluutta, draivia. Kaikki likoon vaan vaik se suuttuttas kaikkia. 

Viileyttä, luonnetta, maniaa, kovuutta, suoraa selkään, tääl tarvitaan totuutta! 

Kyyneleitä, verta, hikee. Loppuun asti vetämistä, vannomista Herran nimeen. 

Voitontahdon näät silmistä. Tää on niille jotka kulkee jalat maassa, pää pilvissä."

Kokeista läpi vaikka apinan raivolla, en saanut töitä kesäksi, mutta antaa olla. Voittajat tekee ja häviäjät puheen hoitaa. Laitoin tänään sitä hajuvettä, jota käytän kun tarvitsen lisää itsevarmuutta.