Jotenkin mitäänsanomatonta, että tänään on vuoden viimeinen päivä.
Olen yrittänyt miettiä mitä tämän vuoden aikana on tapahtunut, jotain suurta ja ihmeellistä? Jotain, jonka takia 2015 kannattaisi muistaa vuotena? No, toki USAn matka juuri ennen joulua, mutta sen lisäksi tuntuu ettei mitään erikoista tapahtunut. En keksinyt elämän tarkoitusta, en muuttunut paremmaksi ihmiseksi, en parantunut mutten myöskään ollut kauhean sairas. En yrittänyt tappaa itseäni mutta halusin kuolla lukemattomia kertoja, en hankkinut apua enkä oikeastaan tehnyt mitään sen kummempaa muutenkaan. Aloin tekemään tutkimusta yliopistolle ja olin toki töissä kesällä ja sain uuden aika suuren luottamustehtävän, mutten oikeasti tehnyt mitään remarkable.
Haluaisin sanoa tämän olleen minun vuoteni tai edes kertoa jotain suurta tapahtuneen, mutta joissain määrin tämä vuosi on ainoastaan opettanut sen kuinka helvetin yksin olen. Vietin syntymäpäiväni yksin vieraassa maassa ja join liikaa skumppaa. Lakkivappu oli hauska mutta silti elämä vain ahdisti. Kaikkia tapahtumia varjosti aina ahdistus ja jokin käsittämätön yksinäisyys.
Ehkä ensi vuosi on parempi, ehkä ei, mutta vaikka niin kovasti haluaisin tehdä suureellisia lupauksia taidan vain jatkaa samalla vanhalla: yritän hyväksyä sen etten ole okei. Elämä olisi ehkä jotenkin helpompaa jos en jatkuvasti miettisi sitä kuinka minulla ei saisi olla mitään ongelmia? Ehkä pitäisi vain oppia hyväksymään että toisinaan kaupassakäynti ahdistaa, toisinaan oman huoneen ulkopuolinen maailma ahdistaa niin paljon etten halua nousta peiton alta ja se on ihan okei. Minun ei tarvitse pystyä siihen "mihin kaikki muutkin", ihmiset ovat paljon monimutkaisempia kuin antavat ilmi käytöksestään ja ihan oikeasti kaikilla on ongelmia, myös isompia. Ei kaikkien muiden elämä ole niin helppoa ja mukavaa kuin se näyttää olevan.
Elämäni on jotenkin kauhean kiiltokuvamaista ja täydellistä, menen tänään kaupungin vastaanotolle ja vietän viikonlopun kilpailuissa aitiossa ja VIP -tiloissa. Samanaikaisesti mikään ei vaan tunnu yhtään miltään ja se on kauhean surullista. Olen valvonut kohta kuukauden aivan liian vähillä yöunilla, herään joka aamu viimeistään neljältä enkä saa enää unta. Jossain luki joskus että sekin on merkki masennuksesta?
Pitäisi olla sitä, tätä ja tuota mutten osaa olla mitään muuta kuin oma sekava itseni.
Äiti puhua matkasta Aasiaan pääsiäisenä, se olisi mukavaa.
Ihanaa uutta vuotta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti