Luin tekstejä ajoilta kun me oltiin vielä me ja tavallaan olen pahoillani. En kuitenkaan halua käyttää aikaa menneisyyden ajatteluun sen enempää kuin on pakko, tein isoja virheitä muttet sinäkään ollut täydellinen ja mennyttä ei saa takaisin enkä haluaisikaan. Tavallaan oli kauhean kivaa kun oli joku, mutta toisaalta taidan nykyään olla onnellisempi kuin silloin — ei siksi ettenkö olisi tykännyt siitä mitä oli, mutta lukio oli aika raskasta ja olin aika paskana.
Olen viimeisen viikon aikana nostalgioinut ja juonut viiniä enemmän kuin pitäisi. Työt vähän hukuttavat, olin lähes kaksi viikkoa putkeen töissä ja vietin ensimmäisenä vapaapäivänä tunnin tuijottaen järvelle kun en jaksanut liikkua ja hieman väsytti.
En oikeasti kaipaa mitään, mutta samalla kaipaan vähän kaikkea ja haluaisin nähdä joitain ihmisiä joita en todennäköisesti enää ikinä tapaa. Ellei nyt jotain satunnaista kadulla näkemistä lasketa, mutta sekin olisi aika outoa.
Haluaisin olla syömättä ja elää pelkällä kivennäisvedellä mutta tänään puoli kuudelta päätä särki liikaa ja sitten söinkin jo päivällistä. Olisi kiva olla jotain oikeaa.
Mummon sisko puhui lauantaina kuinka olen laihtunut kauheasti ja niin kaunis ja seuraavaksi onkin minun hääni ja lapsen ristijäiset. Älkää, tuollainen puhe ahdistaa aivan jumalattomasti.
Hain tehtävään mihin en oikeasti ole tarpeeksi hyvä ja hakemukseni oli oikeastaan kauheaa paskaa, mutta tehty mikä tehty. Mistä sitä koskaan tietää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti