Liian paljon hyvää ja yksikin paha asia rikkoo kaiken.
Parasta on ehkä se, että aiheutin tämän taas itse, millä muullakaan kuin ajattelemalla.
Makasin koko keskiviikon sängyssä kykenemättä tekemään mitään muuta kuin ajattelemaan sitä kuinka epäonnistunut ihminen olen. Viime yönä otin melatoniinin nukahtaakseni ennen kuin kello on kaksi tai kolme aamuyöllä — nukahdin ennen puoltayötä ja heräsin viisi kertaa koko yön aikana. Aamulla heräsin ennen yhdeksää enkä enää saanut unta. En kuitenkaan pystynyt nousemaan sängystä, koska kehoni tuntui lyijyltä enkä pystynyt liikkumaan.
Haluaisin vain olla kunnossa ja nukkua kunnolla ja elää ilman halua kuolla. Haluaisin pystyä toimimaan kuin normaali ihminen, ilman jatkuvia ajatuksia siitä kuinka kauhea ihminen olen. En oikeasti halua pestä käsiäni 5-10 minuutin välein mutta pesen kuitenkin. Ei se kuitenkaan ole oikea ongelma, vaikka käteni ovatkin hetkittäin haavoilla johtuen ihon kuivumisesta. En vain jaksaisi enää, muttei minulla ole mahdollisuutta kuin jatkaa. En voi kuin nousta aamuisin, mennä luennoille, kirjoittaa muistiinpanoja ja esittää olevani normaali ihminen.
Kaikki on oikeasti hyvin, mielenterveyteni vain rakoilee enkä tiedä miten helvetissä jaksan elää, muttei minulla ole muita mahdollisuuksia. Minun on pakko jatkaa vaikken jaksaisi. En voi luovuttaa (enkä ehkä edes halua), turha minun on mennä puhumaan kenellekään mistään kun lukukautta on jäljellä enää kolme viikkoa. Olen vain aivan kauhean väsynyt kantamaan tämän kaiken yksin, mutta on pakko kun en voi muuta. I'm just a ball of problems but that is how it is.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti