the wasted years, the wasted youth.

Liian vähän kaikkea paitsi turhaa.
Paitsi paino on suuri ja kauhea, ei saa.
Tavallaan hieman liikaa läheisyyttä, ei saisi.
Yö oli kuitenkin rauhallinen eikä mikään pelottanut.

Joulu tuntuu tulleen ilman lupaa ja kutsumatta.

Yhtäkkiä pitäisi olla lahjat kaikille vaan ei ole kenellekään.

Itselleni lupaan olla parempi ja mennä Ilosaarirockiin ensi kesänä.

Hymytyttö kertoo asioita, jotka saavat ajatukseni kääntymään pienille solmuille.

Sellaisille oikein pikkuisille, joita on lähes mahdoton avata.

Haluan huutaa "kyllä" mutten ehkä ihan uskalla.

restore life the way it should be.

Tavallaan voisin jopa olla onnellinen, jos koulusta koeviikon myötä tulevaa stressiä ei laskettaisi.
Hymytyttö hämmentää kummastuttaa mietityttää mutten jaksa stressata.
Antaa asioiden mennä omalla painollaan, helpompi niin.

Psykologilla käymisen lopettaminen tuntuu edelleen oikein hyvältä.

Ei minulla ole mitään ongelmaa enkä oikeasti ole itsetuhoinen.

Vaikka viikko sitten vahingossa raavinkin kädet verille.

I'll blame it on the alcohol.

Ja kun kaikki menee ihan okei on hyvä hetki kääntyä katsomaan vaa'alle ja ahdistua.

Ehkä voisi taas yrittää lopettaa syömisen, oksentelu ei sovi kasvoille.

Sitäkin tuli jo kokeiltua päivittäin päälle viikko.

hups.

i've been setting aside time to clear a little space in the corners of my mind.

"I've been looking for someone to shed some light 

Not just somebody just to get me throught the night 

I could use some direction 

And I'm open to your suggestions 

 And if I open my heart again 

I guess I'm hoping you'll be there for me in the end"

Jos nyt kysyisit samaa kuin helmikuussa en suoraan voisi sanoa "kyllä", mutta hetken myöhemmin sanoisin. Jos vain ...... en tiedä, ehkä pyytäisit anteeksi ja kysyisit niin todennäköisesti myöntyisin.

Pyydän anteeksi vaikkei siihen kai ole syytä ja yhtäkkiä haluankin vain kuolla.

there are no raindrops on roses and girls in white dresses.

Haluat takaisin minut meidät sen mitä joskus oli.

En tiedä mitä sanoa en tahdo antaa turhaa toivoa.

Kuitenkaan mikään ei ole mahdotonta, edes tässä.

Kaikki on kummallista ja sinä teet sen enkä tiedä todellakaan mitä tehdä miten käyttäytyä mitä sanoa milloin nauraa milloin tuntea sympatiaa empatiaa mitä tahansa. Tunteet ovat jotain, josta olen vieroittanut itseni. Parempi jättää kaikki sellainen muille kun en tunnu siihen kykenevän.

Psykologi kysyi mitä haluan tehdä kaiken suhteen ja en osannut sanoa mitään en keksinyt edes millä kutsua tätä "surullinen bubble?" EI OLE surullinen on surullinen mutten ole surullinen. Puhuin loppuunkäsitellyistä asioista huusin tajusin ettei kaikki ole ohi itkin en kyennyt palaamaan kouluun mietin ajatteliko joku jotain kun kävelin. Halusin puhua halusin kysyä päädyin vaikenemaan.

Lopetin psykologilla käymisen alkuunsa, kaksi kertaa oli enemmän kuin tarpeeksi ja nyt hymytyttökin käskee minua jatkamaan. 

Kaverini mukaan en tarvitse apua, ei voi olla mitään muuta kuin tähän ikään kuuluvaa selvä selvä anteeksi olen pahoillani että edes yritin olla vakava.

Leijona on poissa 
neiti syksy on poissa 
hymytytöstä jäljellä viimeiset langanpätkät, joita voi epätoivoisesti solmia kasaan.

on saavuttu siihen pisteeseen ettei mikään ole varmaa.

"Näiden pisteiden perusteella sinulla on vakava masennus"

"Kävisikö tämä aika?"

Huomenna psykologille ja pelottaa aivan mielettömästi.