Olen viikon aikana itkenyt enemmän kuin koko vuonna, enkä onnesta vaan puhtaasta turhautumisesta ja pelosta.
Itkin torstaiyönä yhdelle ihmiselle kenestä en edes pahemmin pidä, kuinka minusta ei ole mihinkään ihmisenä ja olen aivan jumalattoman huono kaikessa. Samana yönä makasin huoneen lattialla puhumassa kissatytölle kuinka haluan vain kuolla. Mitä helvettiä?
Ensimmäinen lääkitys ei toiminut ja vaihdoin uuteen, mutta en tiedä onko tämä uusien lääkkeiden sivuvaikutusta, stressiä vai mitä helvettiä, mutta en todellakaan voi hyvin. Olen päivittäin turhautunut itseeni ja olemassaolooni, haluan kuolla sillä "kaikkien olisi parempi olla ilman minua" ja "minusta ei koskaan tule yhtään mitään". Olen aika varma siitä ettei minusta ole mihinkään, ei vaikka kandintutkielmani valvoja sanoi todella kannustavia sanoja viikko sitten. Ei hän niitä oikeasti tarkoittanut.
Tuntuu niin jumalattoman turhalta tehdä yhtään mitään kun kaikki mitä teen menee aivan päin persettä joka tapauksessa. Anteeksi mikä helvetin 68% practicalista? Miten voin kuvitella hakevani jatko-opintoihin kun saan noin huonoja arvosanoja?
Ehkä pahinta on kuitenkin se kun tiedostan kuinka jumalattoman epäterveellisiä ajatusmallini ovat. En vain opi niistä pois. Tiedän kuinka naurettava olen itkiessäni hysteerisesti arvosanoille kun muut iloitsevat huonommista. Tiedän ettei tässä ole mitään tervettä, mutta enhän minä ole? Lääkäri sanoi vastenhakoisesti jotain mdd:stä kun kysyin diagnoosia.
Ahdistaa. Inhottaa.
Miksen ole terve? Olen tuhlannut tähän paskaan puolet elämästäni ja vellon tässä yhä. Tätä se ehkä on hamaan loppuun asti ja en oikeasti jaksa. Tuntuu ettei minusta tule yhtään mitään ja kirjoittaessani kehityssuunnitelmaa totesin olevani kylmä ja paska ihminen, ei ihme ettei minulla ole ystäviä. Luulisi että pääsisin johonkin elämässä kun esitän niin helvetin laskelmoivaa ja järkevää, mutta totuus on, että tähän mennessä olen saavuttanut ainoastaan helvetin paskan itsetunnon, olemattoman omiin kykyihin luottamisen ja muiden kuvitteleman illuusion ihmisestä, joka pystyy kaikkeen.
Kenenkään ei pitäisi nähdä kun itken, mutta viikon sisään se on tapahtunut useammin kuin kerran.
Tässä ei ole enää mitään järkeä, pitäisi ehkä vaan kuolla pois.
Minusta ei koskaan tule yhtään mitään ja se sattuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti