Hyvästien piti olla surulliset, luulin kyyneleiden muodostavan jokia.
Pelkäsin seisovani asemalla meikit poskilla, junassa itkeväni lisää.
Toisin kävi.
Tyttö tulee tänne tänään.
Vain päiväksi, mutta siltikin.
Päivästä tulee hieno, aurinko paistaa.
Ehkä menemme kahville paikkaan, johon liittyy muistoja.
Ehkä kävelemme kaduilla vailla päämäärää.
Ehkä vain olemme, vailla stressiä.
Jos joku olisi vuosi sitten sanonut elämän olevan tällaista,
olisin nauranut.
Olen onnellinen, siitä huolimatta ajatukset kummittelevat.
Silti nyt on paremmin kuin pitkään aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti